Valkosuklaamustikkajuustokakku, osa 3

Julkaistu alun perin pe 6.3.2015

Ainekset kasassa, motivaatio nollissa.

Kävin kaupassa ostamassa laktoositonta kermaa (Valio, 2 dl), tai oikeastaan vain vähälaktoosista. Takaisin kotiin ja tölkki jääkaappiin. Huomaan samalla, että se edellinen tölkki ei olekaan Valion vaan Arlan, mutta ihan sama.

Sitten muistin, että unohdin ostaa toisen rasiallisen tuorejuustoa. Joten kauppaan taas. Kolme. KOLME vitun kauppareissua jonkun hikisen kakun takia.

Kaupassa onneksi muistan, että viime kerralla käydessään vanhempani olivat tuoneet minulle jotain seitsemän pussia sipsejä, kolme tölkillistä kermaviiliä ja kaksi pussia dippimaustetta. Sipsit olen jo aikapäiviä sitten syönyt niillä dippimausteilla mitä pystyin, mikä kuitenkin tarkoittaa sitä, että jääkaapissani pitäisi olla vielä yksi tölkillinen kermaviiliä, ja koska kermaviili säilyy aika pitkään, sen pitäisi edelleen olla käyttökelpoista. Poistun siis kaupasta mukanani tuorejuustoa, sipsejä ja dippimaustetta. 

Löydän keittiön pöydältä vielä kaksi taloussokeripussia, jotka vanhempani olivat jättäneet muovipussiin viime käyntinsä yhteydessä. Okei. Laittaessani tuorejuustoa jääkaappiin huomaan sen Arlan kerman olevan laktoositonta. Turhaan tuli ostettua tämä toinen tölkki.

Vitutusta ei helpota se, että muistan elävästi taikinapohjan teon, joka piti tehdä leivontatekniikoista typerimmällä eli nyppimällä. “Tulee mureampaa”, sanovat, ikään kuin sitä kukaan huomaisi tai erityisemmin kaipaisi. Vilkaisen ohjeita.

“Lisää voi ja nypi ainekset muruiksi.” Joo, just sitä. Vaan mikäs tuo sulkulause siinä perässä on. “(Voit valmistaa taikinan myös monitoimikoneessa, mutta…)”

JUMALALLE KIITOS.

Kermaviili vanhenisi vasta 9.3. joten sitä uskaltaa vielä syödä.

Navigointi