Julkaistu alun perin su 29.3.2015
Kävin kaupassa ostamassa kookosrasvaa. Ennen täytteen valmistusta lyhyt rentoutumistuokio.
Retrokin Retron5 – pelikonsoli, jolla voi pelata (lisensoituja) Genesis-, NES-, SNES-, Famicom- ja GBA-pelejä. Pelivuorossa Advance Wars 2, Eaglen ilmavoimat vastaan Hawken ilmatorjunta ja merilinnoitus.
Kaikki avokadot olivat käyttökelpoisia.
Käytin 9 puolikasta kokkaamiseen ja yhden heitin pois, koska en tulisi kuitenkaan syöneeksi sitä.
Uusi opetus: "monitoimikoneeni" on todellisuudessa sähkövatkain, joten käytössäni oleva resepti (samoin kuin ne kaksi muuta, ja luultavasti/toivottavasti kaikki muutkin raakakakkureseptit) on lähtökohtaisesti epäyhteensopiva keittiökalustoni kanssa. Motiivini jatkaa on hieman laskusuhdanteessa, mutta tehdään nyt tämä täyte tästä loppuun ennen lopullisen tuomion antamista.
Eli koska sähkövatkaimeni ei kykene jauhamaan avokadoja eikä banaaneja, jouduin tekemään tämän käsin veitsen ja haarukan kanssa.
Ilmeinen yhdennäköisyys jähmettyneen hernekeiton tai oksennuksen kanssa, eikös vain. Lopuksi sekaan kaakaojauhe, suola sekä liedellä sulatettu kookosrasva, joka mainospuheiden mukaan ei maistu lainkaan kookokselta, mutta oman testini perusteella maistuu tasan yksinomaan kookokselta ja jättää keittiöön tunkkaisen kookoksen hajun. Vale, emävale, kookostuote ei maistu kookokselta. En tiedä, olenko kookoksen maulle jotenkin yliherkkä, koska eilisessä kookoskakussa kookos maistui muiden mukaan hyvin vähän jos ollenkaan, ja mukana ollut sitruuna peitti sen makua tehokkaasti. Minä en maistanut kakussa sitruunaa, mustikoita enkä kakkupohjia, vaan kookosta, kookosta, mustikansekaista kookosta ja lisää kookosta.
No mutta, valmis täyte näyttää tältä:
Kippasin täytteen pohjan päälle, otin maistiaisen ja laitoin kakun pakastimeen loppusijoitukseen. Tuomio:
Eli ei. Tätä kakkua en raijaa huomenna työkavereideni maisteltavaksi vaan ostan leipomosta jonkun toisen.
<<< Edellinen postaus | Seuraava postaus >>> |
---|---|
Raakakakku, osa 4 | Raakakakku, osa 6 |