Kaulin

Julkaistu alun perin su 6.9.2015

Tämä tässä on kaulin. Ostin sen itse Italiasta ja maksoin siitä itseni kipeäksi, koska se on jonkun oletettavasti design-piireissä kuuluisan muotoilijan designia. Minulle on ihan sama onko se designia vai ei. Pääasia on, että se on tavallista kaulinta hieman pienempi, eli se ei vie niin tuhottomasti tilaa keittiöni laatikoista, joten saan niihin mahtumaan esimerkiksi juustoveitsiä, ruuvimeisseleitä sekä muita ruuanlaiton kannalta oleellisia työkaluja.

Äitini tuli joskus aikoinaan käymään, ja keskustelumme meni jotakuinkin näin:

– Luin blogiasi ja huomasin että sinulta puuttuu… tämä! Kaulin!
– On mulla kaulin.
– On vai?
– Joo. Se hopeinen metallipötkylä.
– Ai. En minä tunnistanut että se on kaulin.
– Kun sinä sanoit "lukevasi" mun blogiani niin sinä vissiin katsoit pelkät kuvat?

Okei, ei siinä mitään. En tee kahdella kaulimella mitään, varsinkin kun toinen niistä on iso mohlo, joten lähetin tuliaisen takaisin kotiin ja jatkoin onnellista elämääni. Eilen äiti tuli taas käymään, ja keskustelumme meni jotakuinkin näin:

– Tässä muuten apuväline, jota sinun blogisi kaipaa. Tadaa! Kaulin!
– ...Tää on jo toinen kerta kun sinä yrität tuoda minulle kaulimen.
– Ihanko totta? Missä se sinun kaulimesi on?
– Se on edelleen se helvetin metallipötkylä.
– Ai niin!

Kaiken lisäksi tämä toinen kaulin ei ollut edes se sama kaulin jonka äiti ensimmäisellä kerralla toi, eli hän oli joko ottanut sen omaan käyttöönsä, antanut lahjaksi, heittänyt pois tai palauttanut kauppaan ja sen jälkeen unohtanut, miksi alun perinkään oli sen hankkinut, ja osti sitten toisen tilalle. Huokaus. Omiin vanhempiinkaan ei voi nykyään enää luottaa, paitsi leivontakulhojen ja joidenkin ihmeen tuikkukynttilöiden jemmauksen suhteen.